WOW MITÄ NAISIA

https://wealthygorilla.com/15-most-famous-female-entrepreneurs/8/

On tärkeää, että vaikuttavista, omaa juttuaan tekevistä, rohkeista naisista puhutaan. Olen vähän pettynyt siihen, että yrittäessäni googlettaa suomeksi yrittäjänaisia/ menestyneitä naisyrittäjiä, hakutulokset olivat kerrassaan surkeat. Siispä piti hakea englanniksi, ja onneksi nyt sieltä edes löytyi enemmän tarjontaa. Niille naisille, jotka miettivät uskaltavatko ottaa riskiä yritysmaailmassa, ovat tällaiset esimerkilliset naiset loistava inspiraatio ja malli siitä, että mahdollisuus menestykseen on olemassa, kunhan on sinnikäs ja tekee omaa juttua intohimolla.

Menestyvät yrittäjänaiset ovat inspiroivia tapauksia, joten tässä muutama heistä:

1. Beyonce Knowles

2. Oprah Winfrey

3. Ellen DeGeneres

4. Coco Chanel

5. Cher Wang

Median tulisi kiinnittää enemmän huomiota tällaisiin menestysnaisiin. Eivät kohukaunottaret ja povipommit ole ainoita uutisaiheita.

Kaiken tämän mediassa pyörimisen ja yrittäjyyden tarkastelun jälkeen on pakko todeta, että menestyneeksi yrittäjäksi, suureksi naisnimeksi ei ihan helpolla päästä. Eihän tällaisia naisia voi muuta kuin ihailla!

NAINEN ON NAISEN PAHIN VIHOLLINEN?

https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/35798-naista-ahdistaa-olla-naisen-alaisena

''Yliopistotutkijoiden mukaan naiset stressaantuvat enemmän nais- kuin miesjohtajan alaisuudessa. Sen sijaan miehille esimiehen sukupuolella ei ole mitään väliä.

Naisjohtajan alaisuudessa naiset kärsivät todennäköisemmin masennuksesta, unettomuudesta, närästyksestä ja pääkivuista kuin miehen alaisuudessa, toteavat Toronton yliopiston tutkijat. Tutkimusotos kattoi 1800 yhdysvaltalaista työntekijää.''

Luulisi, että naisten olisi helpompi työskennellä naisen alaisena. Oma perusteeni olisi vaikkapa se, että naisen monimutkaisiin aivoihin on todennäköisesti helpompi samaistua toisen naisen, kuin miehen. Toisaalta taas, kuuluuhan sanonta niin, että nainen on toiselle naiselle pahin vihollinen. On monia kantteja, joista tätä asiaa voi tarkastella.

Joissakin määrin uskon, että pikkuflirtti on myöskin syy siihen, miksi naisen on helpompi työskennellä miehen alaisena. Pilke silmäkulmassa, niin aivan varmasti on hauskempaa työskennellä. Sama pätee miehien puolelta, pieni vitsailu mieheltä tekee varmasti naisen työskentelystä rennomman, ja pomon ja alaisen väleistä paremmat. Naisen ja naisen välillä tuollainen ei taas ole niin yleistä.

Ja taas kerran, tulemme siihen kohtaan, ettei nainen ole niin yleinen näky pomona kuin mies. Ehkäpä siis naisen on vaikeampi olla pomona, sillä hänen pitää jatkuvasti todistella kykenevänsä siihen, mikä taas vaikuttaa pomon käytökseen ja sitä kautta alaisen ja pomon väleihin. Reitti on pitkä, monimutkainen, mutta selkeä, ja sillä on tietty vaikutus lopputulokseen. Näkyyhän se lopputulos tutkimuksessa, josta Uuusisuomi.fi :n artikkeli kertoo.

Jos itse olisin pomo toiselle naiselle...

Pitäisin huolta alaisistani. Olisin kiva. Järjestäisin toimintaa, mikä kasvattaa ryhmähenkeä. Kuuntelisin huolia ja olisin kiinnostunut alaisistani. Pyrkisin parantamaan toimintaa ehdotusten mukaan. Siinä samassa olisin kuitenkin asettanut säännöt, rajat ja tietyt tavat millä toimia. Niin, että työntekijät osaisivat minua arvostaa, mutta samalla nauraa kanssani. Osaisin erottaa tarpeeksi tunteet työstäni, jotta minusta olisi kovempiin keinoihin niitä tarvittaessa. Pidän avainsanana balanssia.  Monissa kouluissa ongelma on se, ettei oppilaan ja opettajan välit ole riittävän hyvät siihen, että oppilas uskaltaa tarttua epäkohtiin joita kokee, kuten kiusaamiseen. Olisin sellainen naispomo, joka pitäisi kiinni hyvistä väleistä, jolloin asioiden parantaminen olisi helpompaa. Sellainen tekisi varmasti ihmeitä joka yritykselle.

SEKSI MYY: SATOJA TUHANSIA PELKÄLLÄ KUVALLA

http://www.is.fi/viihde/art-2000005197858.html

https://www.stara.fi/2015/12/18/kendall-jenner-tienaa-jopa-300-000-dollaria/

Instagram on sovellus johon ladataan kuvia. Monille Instagram on arkipäivän viihdettä, hetkiä joita jakaa ystäville ja tutuille, muttei suinkaan kaikille. Monet julkisuudesta tutut kasvot käyttävät Instagramia bisneksenä, jolla voivat tienata jopa kuusinumeroisia summia.

Hyvänä esimerkkinä tästä ovat etenkin sosiaalisesta mediasta tutut kasvot: Cheyenne Järvinen ja Kendall Jenner.

Monet yritykset, kuten vaikkapa alusvaatteita kauppaavat yritykset hyödyntävät Järvisen suuren somesuosion tekemällä sopimuksen hänen kanssaan: Cheyenne postaa kuvan yrityksen alusvaatteissa, eli mainostaa merkkiä, jolloin yritys maksaa Järviselle sovitun summan. Järvisen Insagram profiilissa vieraillessa yhdestä asiasta voi olla varma: Järvinen on saavuttanut suuret määrät seuraajia mm. paljaalla pinnalla, jota ei epäile esitellä. Neitokainen ei muutenkaan ole viime vuoden aikana välttynyt otsikoilta: Järvinen on löytynyt kohuista liittyen mm. artistien tapailusta tai rintojen suurennuksesta.

Jos olisin Järvisen asemassa, minulla olisi esineistetty olo. En ikipäivänä pystyisi kauppaamaan tuotteita julkaisemalla seksiä tihkuvia kuvia, ihan vain rahan takia. Ylipäätään olen niitä somessa pyörijiä, joka ei voi ymmärtää tai sietää sitä, että nuoret kauniit naiset pilaavat arvokkuutensa julkaisemalla itsestään kuvia pikkuvaatteissa (tai ilman vaatteita), mielessään tykkäykset, muiden hyväksyntä ja huomio. Siksipä en ehkä ihan kaikkien yrityksienkään kohdalla ymmärrä, miksi he pilaavat mainettaan tuollasin keinoin. Somessa käyttäytyessä pitäisi miettiä kaksi kertaa miten toimii. Yritysten tulisi säilyttää arvokkuus. Kohuttuihin ''turhiin julkkiksiin'' liitetään paljon negatiivista, joten se ei ainakaan paranna brändin kuvaa. Jos omistaisin yrityksen, voisin toki kaupata somessa tuotetta, mutta en paljastavien kuvien kautta mitä kohujulkkikset someen lataavat.

Yhtälö ei pääty oikein jos yritys haluaa säilyttää arvokkuutensa, mutta kauppaa tuotettaan negatiivisessa valossa pyörivän kohukaunottaren avuin. On muitakin keinoja. Se vaan on karu fakta, että seksi myy.

VOIKO BLOGGAAJA OLLA YRITTÄJÄ?

http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy/mene-oikeisiin-toihin

http://www.elle.fi/nataliaoona/lifestyle/bloggaaminen-tyona/

http://www.annikaollila.fi/

Yllä on linkki blogiin Annika Ollila. Blogi kertoo nuoren naisen elämästä ja tyylistä, ja postaus toisensa jälkeen tuo lukijan silmille uutta luettavaa ja katsottavaa. Mikä pistää silmään, on se, ettei Ollilan blogi ole minkään blogiportaalin alla, vaan hänellä on ihkaomat sivustot. Toisin sanoen, hänen yrityksensä on blogi omasta elämästään. Harva sanoo kuitenkaan ääneen sen faktan, että kyllä kirjoittamalla lukijoilleen jotain mielenkiintoista voi tienata elantonsa ja olla menestynyt yrittäjä.

Blogeissa Nataliaoona ja Tickle your fancy, nuoret bloggaajanaiset kertovat siitä, kuinka ihmiset eivät pidä heidän työtään oikeana. Kuinka se olisi pelkkää somessa selailua, ilmaisia vaatteita ja kuvien räpsimistä. Blogin pitämistä työnä vähätellään. Hauskaa olisi kuitenkin se, että vähättelijä perustaisi oman blogin viikoksi. Tekisi ulkoasuista yhtä siistit kuin esimerkiksi yllä olevissa linkeissä, suunnittelisi yhä toisensa jälkeen mielenkiintoisia postausaiheita, valitsisi vaatteet ja kuvauspaikat, (hankkisi oikeasti hyvän kameran materiaalia varten), räpsisi otoksia, toisi kuvat koneelle, muokkaisi ne kaikki siistiksi ja parannelluiksi blogia varten, tekisi pohjan tekstille ja kirjoittaisi vielä puhtaaksi. Ja kaikki se mitä sinne arjen väliin mahtuisi vielä lisää, olisivat jatkuvat uudenlaiset tapaamiset, kirjoitustaitojen hiominen, paineet lukijoiden odotuksista ja kaikki ne haukut, joita bloggaajat saavat niin anonyymisti kuin päin naamaakin: bloggaaminen ei ole työtä.

''Elämä on täynnä valintoja ja meillä jokaisella on mahdollisuus suuntautua juuri sille alalle mihin paloa löytyy. Jokainen tehköön omat päätöksensä, mutta pienenä vinkkinä suosittelen valitsemaan sellaisen ammatin, jossa työskentely on mielekästä. 40 vuotta on pitkä aika kurjassa työssä sinnittelyyn.'' -Sara (Tickle your fancy)

Mun osalta totuus on se, että oon tällä hetkellä töissä 8-16. Mulla on kuitenkin töissä niin tylsää, että oon käyttänyt päivisin mun ajan tän blogin kirjottamiseen ja ajatuksien kokoamiseen. Oon myös huomannut sen, että kyllä tähän saa ajan kulumaan. Yks mun postaus vie multa 1-3 tuntia, riippuen aiheesta ja mitä ajatuksia se mun pikkuaivoissa herättääkään. Mun työpäivä tällä hetkellä on kahdeksan tuntia, ja koska tällä hetkellä työtehtäviä ei mulla ole, niin kirjoitan tätä, eli käytän työaikani kirjoittamiseen. Pikkuhiljaa oon myös valaistunut sille, että kyllä, tää vie aikaa, ajatusta, ja menisi työstä, jos tätä sellaiseksi tekisi.

Faktahan on se, että enhän mä tähän blogiin ole vaikkapa ulkonäöllisesti juurikaan panostanut. Sain kuitenkin jollain ihmeen kaupalla tämänkin luomiseen menemään useamman tunnin siitä huolimatta, että ulkonäkö on minimaalinen. Jos kuitenkin vierailee suosituissa blogeissa, kuten ylläolevien linkkien omissa tai vaikkapa sivulla annikaollila.fi, voi huomata että ompa selkeät ja siistit sivut. Multa itelläni menisi monta päivää edes jonkunnäköisesti siistin näköisen sivun luomiseksi, minkä aikana kerkeisin varmaankin saada varmaankin 20 hermoromahdusta sen takia, että oon peukalo keskellä kämmentä tekniikan kanssa. Noi naiset, jotka suosittuja, joka päivä luettuja blogeja pitää, on taitavia. He osaavat kirjoittaa, heidän kuvat ovan mielettömän upeita ja joka kerta erilaisia, heillä on aina uutta inspiroivaa sanottavaa tai näytettävää, ja lopputulos on aina hieno. Niinkuin Nataliaoona blogissaan kertoo, lukijat näkevät vain valmiin paketin, eikä kaikkea sitä miten se syntyi.

Samalla bloggaaminen on muodikasta. Monet tekevät sitä, toiset työkseen, toiset huvikseen. Jos blogimaailmassa haluaa menestyä, tulee jatkuvasti luoda uutta, olla mielenkiintoinen, hyvä kirjoittaja/ kuvaaja ja päihittää mutia. Jatkuvasti pinnalla oleminen luo varmasti omat arjen haasteensa. Media on kiinnostunut bloggaajista, heidän kirjoituksistaan ja menoistaan. Suomen googletetuimpia henkilöitä on mm. Annika Ollila, mikä kertoo paljon siitä, kuinka kiinnostavista henkilöistä, joillekin myös esikuvista puhutaan. Media ja bloggaajat kulkevat käsi kädessä.

Kirjailijatkin kirjoittaa kirjoja, toiset taas artikkeleita lehtiin, joten mikä eroaa blogiin kirjoittamisessa? Miksei muka bloggaajat voi työltään olla bloggaajia, jos kerta kirjan kirjoittajatkin ovat kirjailijoita?

JOKAISELLE JOTAKIN

https://www.mtv.fi/lifestyle/digi/artikkeli/kiinasta-muuttanut-yina-kehittaa-suomen-senioreille-virtuaalielamyksia-moni-ihastunut/6309028

Maailmalta Suomeen, ja uutta vanhuksille. Jokaiselle siis jotakin. Ulkomaalaiselle mahdollisuus yrittää Suomessa ja olla osana uutta kulttuuria, suomalaisille työpaikkoja ja uusi keksintö Suomeen, ja vanhuksille viihdettä ja uudenlaisia elämyksiä. Tähtäimessä on vielä Suomesta Kiinan suurille markkinoille.

Yina Ye on Kiinasta Suomeen muuttanut, BetterDay Innovation -yrityksen kehittäjä. Yrityksen toiminnassa on kyse käyttää hyödyksi digitaalisia ratkaisuja tarjoten vanhuksille rentouttavia ja viihdyttäviä virtuaalielämyksiä, kuten soutelua järvimaisemissa.

Maailma digitalisoituu koko aika. Mielikuvat digitalisaatiosta kohdistuvat usein nuoriin, jotka taitavat tekniikan ja ovat tekniikkariippuvaisia (esim. älypuhelimet). Mutta miksi sitä ei voisi hyödyntää vanheempaankin sukupolveen?

Kun ylioppilaskirjoitukset alkoivat sähköistymään, olin vihainen. Kun matikankursseista alkoi tulla diagrammien piirtämistä tietokoneella, minä ärsyynnyin. Tietyissä määrin tekniikka ja digitalisoituminen on ok, mutta mikä korvaisi sanomalehden aamukahvin äärellä tai kirjan sivujen selaamisen sadesäällä teetä siemaillen? Myönnän kuitenkin sen, että tässä on ideaa. Vanhustenhoito ei ole mitään parasta mahdollista tällä hetkellä Suomessa, ja harmikseni olen kuullut ja nähnyt todella paljon surullisia tapahtumia ja kokemuksia vanhainkodeista. Oma isoäitini oli pitkään hoivakodissa, jossa hoitajat olivat mukavia ja tunnelma oli lämmin. Fakta on kuitenkin se, ettei kaikkien omaiset käy katsomassa lähimmäisiään tai vie heitä pyörätuolikierrokselle kauniiseen säähän. Meidän perhe teki sitä joka päivä, kun muut vanhukset jäivät harmissaan katselemaan sisälle meidän mennessä ulos.

Tämä innovaatio tarjoaa jotain mitä kaikki vanhukset eivät muuten voi kokea. Elämyksen, joka ei vaadi paljoa vaivaa, mikä on hoitajilta helposti tarjottavissa vanhuksille. Tämä tuo osittain mieleen robottieläimet jotka tarjoavat lämpöä, rakkautta ja seuraa vanhukselle joka on yksinäinen. On tärkeää tarjota jokaiselle ihmiselle jotakin mikä aiheuttaa pientä arjen iloa ja lämpöä mielelle. 

''Suomalaiset vero- ja sosiaaliturvakäytännöt eivät tunnu olevan kovin ystävällisiä yrittäjiä kohtaan. Joskus olisi kannattavampaa taloudellisesti olla työtön kuin yrittäjä'', Yina ihmettelee.

Ylläoleva lausahdus on vielä jotain mihin tässä artikkelissa haluan tarttua. Noin selkeästi, ääneen sanottu, mustaksi valkoiselle painettu lause tiivistää varmasti sen, miksi Suomessa työllisyystilanne on heikossa kunnossa, ja miksi niin harva uskaltaa ruveta yrittäjäksi. Yina ihmettelee. Niin minäkin ihmettelen, erittäin usein. Toivottavasti tähänkin tulisi muutos parempaan suuntaan, jotta yrityksiä ja työpaikkoja saataisiin lisää. Jotakin on pahasti pielessä, jos ääneen sanotaan se että olisi kannattavampaa olla työtön kuin yrittäjä.

Uskon vahvasti tähän yritykseen, ja sen ideaan. Se tarjoaa helpolla tavalla aikaa jota mm. hoitajat eivät voi vanhuksille tarjota. Idea on jatkuvasti kehittyvä, ja uskon että sitä myötä myös toiminnoiltaan paraneva. Toivon hartaasti, että tämä idea tavottaisi mahdollisimman monen hoitokodin, sillä tässä on ainakin yksi keino millä korjata ongelmia vanhusten hoitoon liittyen.

PALA HISTORIAA

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000001141647.html

Moni suomalainen tuntee aikansa suurnaisen Minna Canthin vaikuttajanaisena, joka paransi naisten asemaa ja puhui mielipiteidensä ja aatteidensa puolesta. Hän on ainoa suomalaisnainen, jota on koskaan liputettu.

Harva kuitenkaan tietää tai on perehtynyt siihen, että Canth toimi myös liikenaisena. Monet toki tietävät Minna Canthin kirjoittaneen paljon, mm. novelleja ja näytelmiä. Onhan sekin jo yrittämistä ja itsensä toteuttamista, ja siinä hän onnistuikin: teokset ovat tälläkin hetkellä yhtiä Suomen tunnetuimpia. Taiteen luomisen ja aatteensa eteenpäin viemisen lisäksi Canth oli mukana kaupantekemisessä.

''Minna-rouva delegoi ja verkottui, mutta päävastuu oli hänen. Liiketoiminta sujui, ja rouva siirtyi konttorin puolelle hoitamaan sopimuksia, kirjanpitoa, hankintoja. Varsinaiseen myyntityöhön hän osallistui vain kiireaikoina.''

''Bisneksestä on puhuttu vähätellen pienenä lankapuotina, mutta Minna Canth sai lesken asemansa vuoksi itsenäisen, täysivaltaisen mahdollisuuden, jota hän käytti upeasti. Konkurssipesästä kasvoi menestyvä perheyritys, Minna todella paneutui kaupantekoon.''

''Ystävän Elisabet Steniuksen mukaan Minnassa “asui kaksi eri ihmistä -- viisas poroporvarillinen kauppias ja suuri ihmisystävä ja kirjailija”.

Ei varmasti ole ollut helppoa pitää noin monta rautaa samanaikaisesti tulessa, ja vielä ohessa pyörittää perhettä. Sitkeyttä ja asennettahan tuollainen vaatii. En edes tiennyt Canthista noin paljoa tietoa ennekuin luin ylläolevan artikkelin, ja koko käsitykseni naisesta muuttui. Monille tulisi mieleen Miina Canth, naisten ja tyttöjen oikeuksia puolustava, kirjailija, vaikuttajanainen. Kaiken sen lisäksi hän on kuitenkin paljon muuta.

En usko että tänäpäivänä kukaan nainen pystyy samanlaiseen suoritukseen kuin Canth aikanaan. On eriasia ollut puolustaa naisten oikeuksia 1800-luvulla, kuin tänä päivänä. Sen lisäksi tehdä vielä paljon muuta, kuten toimia liikenaisena. Mielenterveysongelmien keskellä tuollainen vaatii uskoa omaan toimintaan ja loputonta sitkeyttä. En usko myöskään siihen, että tänäpäivänä edes muutama nainen pystyisi niin moneen, merkittävään toimintaan siinä lomassa kun oma mieli horjuu eikä ole kunnossa. Oma toimintani ainakin kaatuisi varmasti hyvin nopeasti jos mukaan tulisi masennusta, melkein psykoosi. Käsitykseni tuosta ihmenaisesta muuttui ja arvostukseni kasvoi.

Minua on aina kietonut historia ja suuret vaikuttajat. Ehkäpä se on syy siihen minkä takia minäkin olen kovaääninen, mukana jutussa kuin jutussa. Katson ylöspäin rohkeita, mielipiteitään ulostuovia vaikuttajia, ja toivon että minussa olisi jotain samaa.

1800-luvullakin oli nainen, joka uskalsi yrittää. Nainen, joka oli inspiroiva, ja jonka arvot näkyvät vielä tänäpäivänäkin ja tulevat kantamaan vielä pitkälle.

NY -KOKEMUS KASVATTAA

http://www.is.fi/tyoelama/art-2000001165173.html

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000001165340.html

Nuori Yrittäjyys -ohjelma on kouluissa oikea onni! Opettavaista, hauskaa, eikä liian virallista. Täydellistä siihen, että uskaltaa laittaa itseään likoon nuorella iällä. Tiedän sen oman kokemuksen äänellä, ja päällimmäisin fiilis kokemuksesta on se, että olipa hauskaa touhottamista tärkeiden tyyppien kanssa.

En ole suinkaan ainut, joka pitää NY -kokemusta hyvänä juttuna. Veera Niemi ja Lotta Kemppainen ovat myös nuoria yrittäjiä.

Veera Niemi päätti aloittaa toimintansa NY -yrityksen muodossa: teki rakkaasta harrastuksestaan työn. NY -ohjelma tarjosi Niemelle mahdollisuuden kokeilla harrastuksen muokkaamista yritystoiminnaksi rennossa mielessä. Homma otti tuulta alleen, joten neitokainen päättikin NY -vuoden päätyttyä pistää pystyyn oman toiminimen. 

Lotta Kemppainen keskittyy yrityksessään keppihevosiin. Artikkelin aikana hän ei ollut vielä tulevasta varma, sillä toimi tuolloin NY -yrityksenä.

''Olen mukana järjestämässä myös keppihevosten SM-kisoja Helsingissä, ja sinnekin olen tehnyt hevosia myyntiin. Tapahtumaan on tulossa 600 ihmistä. Keppihevosharrastajien määrä kasvaa koko ajan.''

Molempien neitien toiminnassa näkyy se, että he ovat tehneet rakkaista harrastuksistaan työn. Toki molemmat tytöistä ovat koulussa, mutta näkivät mahdollisuuden toimia siinä sivussa ja ansaita hieman omaa rahaa. Vaikka NY-toiminta onkin rennompaa hommaa kun ihan kunnon yrityksen perustaminen, ei siinäkään pärjää ilman tietoa ja taitoa. Jos haluaa NY-yrityksen menestyvän, tulee tehdä sitä mistä tykkää, antaa toiminnalle aikaa ja nähdä sen eteen vaivaa. Nämä nuoret yrittäjät eivät olisi päätyneet Ilta-sanomiin, jos heidän yrityksensä olisivat pakolla tehtyjä, suorastaan huonoja. Molemmista yrityksestä huokuu se, että heitä tuetaan juuri omassa jutussaan, minkä takia yrittävätkin.

Ei yrittäminen ikää katso, ja sen tietää jokainen nuori yrittäjä.

HÄN EI PESSYT KÄSIÄÄN VAAN UPOTTI NE YHÄ SYVEMMÄLLE SOTKUUN

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005184375.html
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005185559.html

Jos kätensä likaa kerran, tulisi miettiä saako likaa pestyä, vai likaako käsiään jatkossa vielä enemmän. Lapin yrityskuningatar likasi kätensä niin pahasti, ettei se jäänyt isommalta taholta huomaamatta. Lopulta yrittäjänainen sai Kemi-Tornion käräjäoikeudessa syytteet törkeistä kirjanpito- ja veropetoksista sekä törkeästä petoksesta.

''Kirjanpidon ammattilaisena yrittäjä tiesi, miten huijata verottajaa. Hän muun muassa muutti lahjatavaramyyntiä alemman arvonlisäverotuksen elintarvike- ja kirjamyynniksi yli puolen miljoonan euron edestä. Veroilmoitukset hän laati aina niin, että tulos jäi plussan puolelle.''

Riski on yrittää, mutta riski on myös liata kätensä. Saatko niitä koskaan enää puhtaaksi? Uskon, että jos tahdot puhdistaa kätesi taloussotkuista, tarvit siihen rehellisyyttä. Tässä tapauksessa ahneus likasi Lapin yrittäjänaisen kädet kokonaan. Ihminen on ahne, itsekäs olento, ja tässä tapauksessa vielä erittäin vahvasti. Ahneus vei naisen yhä syvemmälle sotkuun.

''Hän myönsi tehneensä virheitä ja sanoi, ettei kukaan muu ole niihin osallinen. Hän kertoi myös tehneensä 1970-luvulta lähtien kirjanpitoa, hän osaa sen. Tyhmästä päästä kärsii koko vartalo, oli selitys, kun kysyimme, miksi hän on kokeneena ammattilaisena ryhtynyt tähän, verotarkastaja sanoi käräjäoikeudessa.''

Konkurssista voi selvitä asenteella, mutta voiko tällaisesta? Tarvitaan ihmeitä, mutta lukemani perusteella en usko että nainen nöyrtyy ikinä niin paljoa, että saisi luoton takaisin ihmisiin, toimintaan ja tekemisiinsä. Siihen vaadittaisiin rehtiyttä. Miten selviydyt jostain mitä et voi itsekään hyväksyä tai myöntää? Miten selviät sotkusta jonka aiheutit, kun olet pahoillasi vain siitä että jäit kiinni, etkä siitä mitä teit?

POHJALTA ON VAIK YKSI SUUNTA: YLÖSPÄIN

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/mita_jaa_kun_konkurssi_vie_kaiken_leena_ja_matti_kertovat

''Konkurssi eli vararikko on tilanne, jossa velallinen henkilö tai organisaatio todetaan tuomioistuimessa kyvyttömäksi maksamaan velkojaan takaisin.'' -Wikipedia

Miltä tuntuu kun olet ottanut riskin ja hypännyt, mutta siivet eivät kannakaan ja tipahdat maahan kovaa ja kivuliaasti? Minä en tiedä, mutta Leena Apiola-Arvassalo ja Matti Arvassalo tietävät.

Aloitan pienellä henkilöanalyysillä. Luettueani artikkelin, tulin tulokseen että Leena on huolehtija, miettijä ja optimisti, jolla on jalat maassa ja aina pieni vaimo/äitivaisto toiminnassaan mukana. Matti on selviytyjä, joka heittää vitsiä ja selviytyy sitä kautta. Molemmilla on halua kääntää kortti sen sijaan, että miettisi mitä jos.

Yrittäjän elämässä huominen on aina uusi mysteeri. Eräänä päivänä Leenan ja Matin huoltoasemalle käveli lakimies, joka kertoi, että yritys on asetettu konkurssiin. Helpotus yrittäjille jotka ovat kamppailleet velkojen ja laskujen kanssa, mutta samalla shokkiuutinen. Yrittäjäksi ruvetessa on tiedettävä mihin lähtee, ja että ei yrittäjäksi ryhtyessä aina päädytä miljonääriksi. Vaikka kuinka tekisi töitä ja antaisi koko elämän sille mitä tekee, ei se vaan aina riitä. Huoltoaseman pyörittämiseen se ei Leenalla ja Matilla riittänyt, ja sitten menikin koko omaisuus. Jokaiselle yrittäjälle on tässä kuitenkin inspiroiva tarina: konkurssistakin voi selvitä, eikä maailma lopu siihen.

”Kun Eevan koira kuoli, siltä jäi kaksi lihapurkkia ja yksi makkarapötkö. Sanoin lapsillemme, että teidän ei tarvitse kantaa huolta meiltä jäävästä perinnöstä – tämän koirankin jäämistö on isompi kuin meillä.”

Kaikista eniten tuossa tarinassa arvostan sitä asennetta, millä pari selvisi konkurssista, mikä vei oikeastaan kaiken. Olavi Uusivirran eräässä laulussa raikaa sanat ''On niin helppoo olla onnellinen ja tyytyy siihen mitä on''. Niin tekevät Leena ja Matti. Ostoksia pitää miettiä tarkkaan ja harkiten, eikä omaisuutta tai rahaa juurikaan ole, mutta silti he selviytyvät. Molemmilla puhaltaa nyt uudet tuulet. Vaikka ihminen olisi kuinka pohjalla, on sieltä vain yksi suunta, ja se on ylöspäin. Siihenkin tarvitaan asennetta, mutta onneksi sitä löytyy tuolta parilta.

Henkilökohtaisesti tiedän miltä tuntuu kun konkurssi pelottaa. Muistan ikuisesti tapahtumat syksyllä 2015: olin samana päivänä tullut Ranskasta, vietin tavallista iltaa ystävälläni kunnes luen uutisista että isäni firma on ilmiliekeissä. Aloin shokissa soitella perheenjäsenille. Sain kiinni veljeni joka huolissaan pohti, kuinka konkurssi voi uhata koko perhettä. Maailmani romahti. En nukkunut moniin öihin, valvoin, olin peloissani. Aloin miettiä ajatuksia mitkä eivät koskaan olleet käyneet edes mielessäni: Mitä jos minulla ei olisi mitään? Mitä jos en pääsisikään reissaamaan? Mitä jos en voisikaan tarjota ystävilleni ihanaa illallisiltamaa? Siihen nähden mitä tapahtui, perheemme oli onnekas. Vakuutusasiat olivat kunnossa, jonka vuoksi isä ja hänen hyvä ystävänsä saivat jatkaa yrityksen toimintaa, tosin eri merkeissä ja erilaisessa tilanteessa. Ja homma jatkuu edelleen.

Joskus riski kannattaa, joskus ei. Onko parempi jäädä miettimään että mitä jos, vai todeta että hups, kun riski ei kannattanutkaan?

OMA NY: JEANT&EMILIAS

https://www.facebook.com/pg/jeantemilias/about/?entry_point=page_nav_about_item&ref=page_internal

Haluan tässä postauksessa keskittyä sosiaalisen median vaikutuksesta yrityksien markkinointiin. Mistä tietäisinkään paremmin, kuin ''oman yrityksen'' markkinoinnista somen kautta?

Yllä on linkki minun ja ystävieni Erikan, Milan, Antonin ja Jeren NY-yrityksen Facebook -sivuille, jossa suurin osa markkinoinnista on tapahtunut. Olen nuori, pyörin somessa ja tiedän paljon siitä, mitkä on viisaita vetoja, jos somessa haluaa jotakin markkinoida.

Tänäpäivänä some on niitä verkostoja, joiden kautta materiaali leviää silmänräpäyksessä ihmisten tietoon. Jos jokin aihe on vähääkään mielenkiintoinen, on mahdollista että tieto jostakin on siirtynyt hetkessä jopa maailman toiselle puolelle.

Miten sitten itse hyödynsimme somen markkinoidessamme nuorta yritystämme vailla työkeikkoja ja toimintaa? Aloitimme perustamalla nätin näköiset Facebook -sivut. Tärkeintä somessa on tehdä sivusta mielenkiintoisen näkönen, jutuilla ja kuvillaan houkutteleva. Kun sivuista oltiin saatu toimintaamme kuvaava, pistettiin homma jakoon. Jaoimme sivua omilla Facebook -sivuillamme, ja kavereita meillä kaikilla on useita satoja. Näppärä oli ''Kutsu kavereita tykkäämään'' -nappula, jonka avulla houkuttelimme monet tutut vierailemaan sivuillamme. Kaikki tuo tapahtui yhden illan aikana. Helppoa ja kätevää, ei tarvinnut vaikkapa ulkona sateessa lähtä viemään ihmisten postilaatikoihin mainoslappusia. Facebookin avuin saavutimme 203, ja katselukertoja parhaillaan 1626.

Eihän some Facebookiin rajaudu. Onhan sielä myös mm. Instagram, Snapchat, WhatsApp ja monet muut sovellukset. Jokainen meistä on noiden sovellusten käyttäjä, joten tottakai hyödynsimme myös niitä. Viestiryhmien välityksellä levitimme sanaa yrityksestämme ja sen toiminnasta, ja se toimi ja kersi katseluita, tykkäyksiä ja ennekaikkea työkeikkoja. Myös ystävät, vanhemmat ja tuttavat rupesivat jakamaan sivujamme ja toimintaamme, mitä kautta tykkäyksiä sateli lisää.

Instagram sivuja emme ikinä tehneet, mutta uskon, että jos kyseessä olisi oikeasti kunnon yritys minkä perustaisin siinä mielessä että siintä tulee elämäni työ, tekisin myös Instagramiin sivut. Perustaisin varmaankin myös yrityksen blogin ja pyrkisin toimimaan suuremman blogiportaalin kautta, jotta saisin huomiota. Uskon, että jos somessa hoitaisin hommani hyvin, keräisin sitä kautta varmasti huomiota. Kaiken somevillityksen lomassa ei kuitenkaan saa unohtaa suulta suulle -taktiikan merkitystä, tai suuren brändin luomista joka on ihmisten huulille rantautunut muutenkin kun vain somen kautta. Some on tärkeä, mutta tosiyritykseen tullessa en usko, että se on tärkein. NY-yrityksellemme se oli.

Some on kätevä. Some on julma. Somessa pitää olla viisas. Viisas veto on markkinoida yritystä somessa. Vaikka somesta puhutaan että siitä ei seuraa mitään hyvää, on siitä myös hyötyä. Oli ainakin meille Jeant&Emilias porukalle.

STARTUP

http://www.is.fi/taloussanomat/yrittaja/art-2000001864202.html

''Ihmiset, jotka eniten maailmassa uskovat omaan juttuunsa ovat juuri niitä, jotka pyörittävät startupeja. '' -Erika Noponen, 21

Startup -yritys on nuori, kasvuhakuinen yritys, toiselta nimeltään kasvuyritys. Sellainen on myös Startup life -hanke, joka on Aalto-yliopiston ja Startup Saunan yhteinen ohjelma. Tämän hankkeen ideana on lähettää Suomen korkeakoulujen opiskelijoita töihin Piilaaksoon.

''Aalto-yliopiston ja Startup Saunan yhteinen ohjelma haluaa tarjota opiskelijoille kokemusta työskentelystä maailman kovatasoisimmissa startupeissa. Myöhemmin moni heistä toivottavasti perustaa oman yrityksen.''

Minun korvaani idea on hyvä, ja ennenkaikkea hauska. Uskon aforismiin, jossa kerrotaan maailman olevan kuin kirja, ja ne jotka eivät matkustele, avaavat vain yhden sivun. Kaikille matkustelu ei ole mahdollista, sillä se vaatii aikaa ja rahaa. Olen kuitenkin itse niitä tyyppejä, jotka tykkäävät sijoittaa juuri siihen. Maailmalla käynti opettaa. Se opettaa tapoja, kulttuureja, uutta tietoa ja selviytymistä uusista tilanteista. Ei kaikkien reissujen tarvitse olla hauskoja tai helppoja löhöilylomia. Mikä reissu tahansa, on varmasti sieltä palatessa aina jotain uutta tuotavaa kotimaahan, vaikka ruokaresepti tai arjen nippelitietämys.

Haaveeni pienestä pitäen on ollut yhdistää työ ja reissaaminen. Esimerkiksi oma isäni on matkustellut kovasti työn perässä, mutta sitä kautta rikastunut saamalla uusia sosiaalisia kontakteja, elinikäisiä ystäviä ja paljon uudenlaista tietoa, ja tietty kokenut elämyksiä. Hanke, jossa opiskelijoita lähetetään Piilaaksoon tarjoaa monta mahdollisuutta. Uskon tuollaisen mahdollisuuden vahvistavan nuoren aikuisen omaa unelmaa ja itsetuntoa. Uudessa paikassa meneminen ja tekeminen opettavat nuorta selviämään itsenäisesti ja antavat uskoa omaan toimintaan.

Eniten mieleeni jäi artikkelin luettua se, ettei oppilaita lähetetä (ainakin näin ymmärsin) vaikkapa farmille tallaamaan lehmän lannassa, niinkuin usein ulkomaille töihin lähtiessä joudutaan tekemään. Opiskelijat saavat mahdollisuuden työskennellä maailman kovatasoisimmissa startup -yrityksissä. Tuollainen mahdollisuus on varmasti oman uran kiitoradan aloitus. Työskenteleminen Piilaaksossa voi joko antaa suunnan sille mitä haluaa tehdä tai vahvistaa pitkäaikaisemman unelman.

Pistän tämän hankkeen ehdottomasti korvani taakse tulevaa varten. Tuo kuulostaa juuri siltä, mitä minäkin voisin lähteä tekemään. Reissata toiselle puolelle maailmaa, olla poissa kaikesta tutusta ja kaikista tutuista, ja tehdä töitä unelmieni eteen.